Syyskuun 1944 jälkeen Porkkalan alue oli sen entisille asukkaille suljettu alue. Se eli vain muistoissa. Tunne oli katkera, sillä vähänkään varttuneemmat asukkaat eivät uskoneet enää koskaan näkevänsä kotiseutujaan - olihan vuokra-aika 50 vuotta.
Yritettiin sijoittua uusiin paikkoihin, mutta se ei ollut helppoa, sillä Suomen oli asutettava samaan aikaan noin 400 000 karjalaista, jotka olivat myös menettäneet kotinsa rauhanteossa. Menetetystä maasta saadut korvaukset olivat laiha lohtu. Marraskuusta alkaen vuonna 1947 alueen halki pääsi matkustamaan junalla. Vaunujen ikkunat peitettiin Kauklahden ja Tähtelän välisen matkan ajaksi luukuilla. Tämä "maailman pisin tunneli" herätti kansainvälistäkin mielenkiintoa, mutta junissa olevat neuvostoliittolaiset vartijat vahtivat tarkoin valokuvauskieltoa. Muuten Porkkalan alue oli valkoinen aukko Suomen kartalla.

Neuvostoliittolaiset aloittivat välittömästi valtavat tukikohdan rakennustyöt. Alueelle tehtiin kaksi lentokenttää - hävittäjäkenttä Friggesbyhyn ja rajavartioston lentokoneille kenttä Degerbyhyn. Tukikohdan keskuspaikaksi muodostui Kirkkonummen keskusta, jossa oli mm. tukikohdan esikunta. Alueen kirkot toimivat yleisesti paikkoina, joissa oli tarjolla monenlaista kulttuuritoimintaa. Alueelle muutti myös siviiliväestöä ja ennen pitkää alue muuttui sangen omavaraiseksi omine sovhooseineen, kauppoineen, kouluineen, elokuvateattereineen ja sairaaloineen.